tiistai 7. kesäkuuta 2011

2blondin tapahtumarikas viikko!

Hikiset terveiset Wienistä (ihan kirjaimellisesti). Viikko on kulunut nopeasti kolmannen blondin ollessa Suomessa siskon ylppäreissä. Wienin aurinko on hellinyt meitä, mutta välillä on ollut myös hirveitä ukkosia ja jopa rakeita on kuulemma tullut taivaalta (meillä Gasometerillä ei niitä kuitenkaan näkynyt, onneksi)!

Vaikka lämpöä on riittänyt, niin aurinkoon ei olla kauheasti jaksettu mennä maksimoimaan rusketusta, sillä välillä on ollut jopa liian paahtavaa ja tyhmät ötökät ovat tulleet meitä häiritsemään silloin harvoin, kun olemme ulos asti vaivautuneet:/ Eli rusketusta ei olla kauheasti hankittu Katin nörtteillessä koneelle kokeisiin päntäten ja Kaisan ah niin ahkerasti Bentun koneelta Frendejä katsellen.. :D

Torstaina olikin Schönbrunnin kesäyönkonsertin aika! Mentiin paikalle hyvissä ajoin, sillä paikalle oli odotettu hirveästi (joku sanoi jopa 100 000) ihmisiä. Sovittiin treffit kahden hollantilais-tytön kanssa metroaseman eteen, mikä olikin hyvä juttu, koska muualta ei väkipaljouden vuoksi olisi ollut mitään toivoa ketään löytää. Kännyköistäkin oli kuuluvuudet poissa ihmismäärän takia! Show oli vaikuttava vaikkei kauheasti lavalle nähtykkään (lisää pituutta olisi kaivattu), mutta kauniisti valaistu Gloriette ja iso screeni paikkasivat tilanteen oikein mainiosti. Konserttia pystyi katsomaan myös Suomesta kotisohvalta, ja yritimme kovasti vilkutella kameralle ja huikkailla terkkuja kotiin. Yritykseksi se taisikin jäädä. Wienin filharmonikot soittivat myös pätkän Sibeliusta, ja viimeinen biisi oli tunnettu Johann Straussin wieniniläinen valssi jonka mukaan innostuimme tanssahtelemaan (iltapuvut ja kavaljeerit vain jäivät uupumaan).

Schönbrunn Sommernachtskonzert

Viikonloppu sujui (tällä kertaa) melko rauhallisesti, perjantaina pidettiin leffailtaa ja Kati tilasi meille pitsaa puhelimella SAKSAKSI!! Tuli onneksi oikeat pitsat ja pitsapoika oli kauhean kiinnostunut meidän elämästä, kauheasti riitti kysymyksiä ja hyvä ettei lähtiessä silmää vinkannut:D Ilta oli oikein rentouttava pitsan, leffan, leffakolan ja leffakarkkien (ei niin hyviä kuin Filmtownin :/ ) seurassa.
Leffan jälkeen meitä kohtasikin pienimuotoinen järkytys, sillä ovemme ulkopuolella oli musta nilviäinen! Emme uskaltaneet koskea siihen, jos se osaisikin vaikka lentää ja hyökätä meidän kimppuumme. Olisimme kaivanneet kolmatta (ja rohkeinta) blondia tänne haisaappaineen pelastamaan meidät. Paras ratkaisu mihin kykenimme oli ikkunoiden ja ovien tiivis sulkeminen ja ötökän ristiminen Niiloksi (mahdollisimman epäpelottava nimi, jotta tilanne ei olisi niin uhkaava :D ). Kaisa näki painajaisia ötökkäherra Niilosta, mutta aamun valjetessa oli Nipe lähtenyt lätkimään, ja toivotaan ettei se enää ikinä palaisi meitä pelottelemaan.

Niilo - peukalon pituinen ja 3 tai 4 paksuinen ötökkäherra




Lauantaina käytiin salilla rehkimässä ja siellä oli eräs ärsyttävä miekkonen, joka kokoajan halusi neuvoa miten liikkeet kuuluu tehdä. Kaisa oli ihan rikki, kun luuli että tekee kaikki liikkeet ihan väärin, mutta kävi ilmi että kyseinen miekkonen kävi "neuvomassa" melkein kaikkia naisia salilla, yrittäen kai päteä. Tuli parempi mieli kun tämä tajuttiin, ja miekkonenkin tajusi lähteä parin hyvin suunnatun kiukkuisen katseen jälkeen! :D

Salin jälkeen otettiin hetki kattoterassilla aurinkoa, mutta olo kävi hyvin tukalaksi hetkosen jälkeen ja tultiinkin alas tekemään herkkuruokaa. Kiitos Hepalle pastoista ja tomaattikastikkeesta, joita saatiin tuliaiseksi Italiasta asti<3
Iltasella tarkoituksena oli lähteä Burggartenin puistoon myöhäiselle piknikille ja hengailemaan muiden vaihtarien kanssa. Juuri kun oltiin lähdössä, alkoi kuitenkin kuulumaan jyrähtelyä ja pikaisten suunnitelmien muutosten jälkeen vaihtarit päätyivätkin meidän keittiön pöydän ääreen ja ilta kului mukavasti kaikesta mahdollisesta rupatellen.

Sunnuntaina otettiinkin vahinko takaisin, ja mentiin grillailemaan Donauinselille pienen vaihtariporukan kera. Hieman harhailtiin (noin tunti :D ) ja juostiin koiria ja limaisia äijiä pakoon ja lopulta löydettiin ihanan rauhalliseen grillipaikkaan, jossa grillimestari olikin jo työntouhussa ja muut vaihtarit paikalla.

Donauinselillä grillailemassa!

kohta syödään, jee!


Sunnuntaihin kuului myös salaisia ja supersulavia agenttitehtäviä, mutta niitä ei voi tässä blogissa enemmän paljastaa. Yksityisesti kysyttäessä olemme kuitenkin ehkä valmiita tarinan kertomaan. Sanotaan että naurua riitti, ja suunnitelma olisi voinut onnistua paremminkin. Kaksi blondia + agenttitehtävä = emämunaus?

Maanantaina pakoiltiin taas aamulla siivoojia, ja mentiin naapurin ostoskeskukseen hieman shoppailemaan (vain ruokaa ja kosmetiikkatarvikkeita, ei vaatteita!! vau mikä itsekuri!). Päivä menikin Katilla taas päntätessä illan suulliseen ja kirjalliseen saksan tenttiin, ja Kaisalta päivä kuluikin tuottoisasti kirjan Eat, Pray, Love parissa.

Tiistaina (tänään) Kati kävi taas aamulla tekemässä rakkaan budjetoinnin tentin ja sen jälkeen palkitsimme itsemme (Kaisa muuten vain) ripsien kestovärjäyksellä (ainakin ripset ovat Kroatia -kunnossa, vaikkei muuten oltaisikaan). Värjäyksen jälkeen kipaistiin kaupassa ja ostettiin tarpeet pastasalaattiin. Syötiin ja lähdettiin vierailulle Forever21 -liikkeeseen, lähinnä etsimään jotain päällepantavaa Kroatiassa sunnuntaina oleviin white-partyihin. Forever21 ei pettänyt odotuksia, ja vähän tuli muutakin ostettua kuin pelkät valkoiset kuteet..
Shoppailun jälkeen olikin aika suunnata Café Centraliin kahville vaihtariNooran kanssa keskustelemaan tulevasta matkasta ja nauttimaan pianomusiikista. Kahvila on yksi Wienin tunnetuimmista ja vanhimmista, ja pianomusiikkia siellä voi kuulla joka ilta klo17-22. (Café Central) Kahvilassa oli ERITTÄIN hyvä palvelu, meiltä kokoajan kysyttiin; "Haluavatko madamet vielä jotain, onko kaikki hyvin". Kahvilan puitteet olivat oikein hienot, kelpasi istuskella samassa paikassa missä mm. Freud on aikanaan hörppinyt wieniläistä melangeansa. Herkut olivat samaa tasoa kuin sisustus, elleivät jopa parempiakin! Kaisa tilasi elegantit pannarit aprikoosihillolla ja kannullisen vadelmasoodaa (johon piti tietysti lisätä roppakaupalla sokeria). Kati sen sijaan nautti wieniläistä jääkahvia (keskeltä löytyi yllätyksenä myös vaniljajätskipallo) ja valkosuklaamoussea vadelmilla ja kultahipuilla höystettynä. Noora tyytyi tsippailemaan jääteetään. Kati ja Kaisa eivät olleet huolissaan Kroatian rantakunnon menettämisestä sillä kotoa löytyy ananas (vanha nesteenpoistajaystävämme)! Tällä logiikalla saatiin päivän kalorimäärät tulokseen plusmiinus nolla.

Perus opiskelijan välipala

tytöt kahvittelemassa

Katin herkkujälkkäri!
Saamme Bentun huomenna kotiin, jos kolmas blondimme raaskii Villen viereltä enää tänne Wieniin hetkeksi palata! Perjantaina luvassa onkin sitten Kroatian legendaarinen SpringJam, siitä päivittelemme blogia myöhemmin.

p.s. Kaisan pikapäivitys Budapestin reissusta ja Sanden, Jamben, Rempun ja Anjulin vierailusta on luvassa myöhemmin!

Kello on 23.13 ja vieläkin Wienissä on noin 25astetta lämmintä. Lähdemme tästä nukkumaan ja näkemään unia viileästä uima-altaasta.

Auf Wiederhören!

tiistai 31. toukokuuta 2011

Sonnige und heisse Grüsse aus Wien!

Guten Abend!

Hirviön selättämisen jälkeen meillä alkoi uusi kurssi (economics, josta mainitsimmekin jo aiemmin), jonka kokeesta olisi huomenna tarkoitus selvitä. Kolmas blondi Benita lähtee Suomeen visiitille ylppäreiden merkeissä, joten tekee kokeen vasta myöhememin. Täällä ollaan yritetty päntätä erilaisia kaavoja ja käyriä ja selityksiä, kuten ceterus paribusta yms... Huomenna aamulla koittaa sitten totuuden hetki. Benita kävi tänään vääntämässä jo etukäteen budjetoinnin (KUUSI SIVUISEN!!) kokeen, joka ei huippuarvosanoja varmastikaaan tuottanut. Ennen koetta kävivät Benita ja Kati myös kuuntelemassa Sillerin budjetointiluentoa pari tuntia ja hänen selitykset menivät kyllä aamutuimaan pikkusen ohi :D Herra Siller käyttää englantia ja saksaa sekaisin, niin puhuessaan kuin kirjoittaessaan ja välillä on hankala olla perillä mistä kaavasta oikein on kyse. Ei ihan saksankieliset lyhenteet ole selvillä. :D Benita teki kokeen siis tuntien jälkeen CIEMin toimistolla. Kuusisivuisen kokeen tekemiseen oli vain puolitoista tuntia aikaa ja siihen kuului mm. tuloslaskelman tekoa, johon yksinäänkin sujahtaa mukavasti aikaa. Yleisesti täällä on tentteihin varattu tosi vähän aikaa, 1-1,5 tuntia, joten siinä ei hirveesti ehdi enää vastauksia miettiä. Kaikki pitäisi siis tulla kuin apteekin hyllyltä. :D

Viikonloppu sujui taas nopeasti, sillä ohjelmaa riitti. Perjantaina saimme taas hieman vieraita (Reetan ja Anjulin Mannheimista) ja lähdimme tyttöjen kanssa käymään Münchenin kuskimme bileissä Praterin lähellä. Sää oli tosi huono; kova ukkonen ja sade ja Benita ja Kati eivät millään olisi jaksaneet liikkua edes asunnosta ulos. Tytöt alkoivat kuitenkin laittautumaan ja Benita ja Kati pääsivät myös sängyistään ylös ja alkoivat myös laittamaan itseään edes hieman ihmisen näköisiksi. :D Bileisiin liittyi myös eräs suomalainen blondi Carita, joka on Kaisan ja Reetan ystäviä Tampereelta. Bileistä tie kävi vasta yhden jälkeen snägärin kautta Pratersaunan jonoon, jossa seisoskelimme ainakin puoli tuntia. Kuulimme portsareilta ettei baarissa ole hirveän hyvä meno, alkoi Katia ja Benitaa peitto ja oma sänky houkutella enemmän kuin huono meininki baarissa ja he lähtivätkin siitä ihanan munakoisopitsan kautta kotiin. Ilmeisesti tämä oli hyvä vaihtoehto, sillä muut tytöt olivat aika pettyneitä baariin ja sen menoon.
Illanviettoa :)

Launtaina oli Benitan ja Katin aika mennä (taas) shoppailemaan Mariahilferille. Benita oli päättänyt palkita itsensä touristische ökonomie- kurssista Longchampin laukulla ja ainakin tämä täytyi siis metsästää. Valitettavasti mieluisaa väriä ei löytynyt, joten täytynee katsoa lentokentältä. Muuta ostosta kyllä lyötyi: Kati sai vihdoin pinkit housut ja Benita mm. pinkkimustan ruusuhameen Forever21:sta. Lounaalla kävimme tutuksi tulleessa Vapianossa, tällä kertaa salaatilla ja keitolla. Shoppailun jälkeen tulikin jo kiire tulla kotiin suihkuun ja valmistautumaan Tamaran ja Katin(Tamperelainen Kati :P) synttäridinnerille meksikolaiseen Salud-ravintolaan. Kotoa lähdettyämme tuli Kaisa vastaan viidennen blondin, Janeten kanssa, jonka oli juuri noutanut lentokentältä. Ruoka Saludissa oli aivan ihanaa ja hintatasokin oli kohtuullinen. Täytyy käydä kyseisessä paikassa joskus toisemmankin kerran! (http://www.salud.at/)
Mexican Dinner @ Salud

Dinnerin jälkeen suuntasimme Molkereinille party-raumiin jatkamaan bileitä. Molkereinille tulikin sitten enemmän porukkaan, kun ei kaikki dinnerille mahtunut tai päässyt tulemaan. Ilta sujui nopeasti hyvissä juhlatunnelmissa ja partyraumista jatkoimmekin Praterdomiin tanssahtelemaan. Kaisan kaverit jatkoivat johonkin toiseen baariin keskustan liepeille.Yö vaihtui aamuksi ja tytöt kotiutuivat 4-7 välissä aamulla. Benitan ja Katin taksimatka alkoi hyvin, kun Katin uudet pinkit housut repesivät kokonaan takasaumasta koko sauman kohdalta :D (onneksi oli pitkä takki päällä!). Kaisa tuli viimeisenä seitsemän maissa aamullla :P

  
Katin uusien pinkkine housujen kohtalo :(

Sunnuntaina Kaisa ja hänen kaverit lähtivät kiertelemään nähtävyyksiä. Benita ja Kati päättivät lähteä katsastamaan Wienin Stadt-fest kaupunkitapahtuman ja kierrellä ja nautiskella Wieniläisestä kahvilakulttuurista kahvila Volksgartenissa. Kiertelyn ja nautiskelun jälkeen oli aika nautiskella hieman lisää ja niinpä tulimme takaisin Gasometerille, pistimme kattoterassin grillin kuumaksi ja nautimme ihanan illalisen auringonlaskussa. Tarjolla oli muun muassa tuorejuustolevitteellä täytettyjä herkkusieniä, kesäkurpitsaa, grilljuustoa, perunasalaattia ja Benitalle makkaraa.



Wiener Stadtfest am Michaelerplatz 
Grilliruokaa kattoterassilla auringonlaskun aikaan :)
 Maanantaina oli pakko mennä salille viikonlopun jäljiltä treenaamaan Kroatia-kuntoa (joka ei kyllä Benitalta oikein taida taipua, mutta 2015 sitten:D). Lähdemme siis Kroatiaan Spring-Jam biletapahtumaan ensi viikon perjantaina... Siitä lisää myöhemmin.. :p Päivä kului kattoterassilla maksimoidessa rusketusta ja Katin ahkeroidessa saksan tehtäviä (perus 32 tehtävää oli läksynä.. ). Illemmalla oli Katin myös aika suunnata VIIMEISILLE saksan tunneille ennen koetta. Illalla Reeta ja Anjie suuntasivat kohti Erdbergin bussiasemaa ja Mannheimia. Janette jäi vielä Kaisan iloksi keskiviikkooon asti Wieniin :)

Huomenna aamulla on aikainen herätys kun Janette ja Benita lähtevät aamulennoilla Suomeen. Benita pakkasi yhden rinkan tavaraa jo kotiin vietäväksi ja totesi myös että olikin ihan hyvä että tulee käytyä välissä Suomessa vähän viemässä tavaraa kotiin, kun rinkkakin painoi ensimmäisellä punnituksella 26 kiloa. :D Benitalla on luvassa Villen, perheen ja kavereiden näkemistä ja siskon ylioppilasjuhlien juhlimista eli paljon herkkuja luvassa! :) Benita päätti myös viedä Wienin helteen mukanaan Suomeen ja onhan Suomeen luvattukin huomiseksi 25 astetta!

That´s all folks!

Benita kuittaa ja liittyy blondijengiin taas viikon kuluttua!:D

Kolmen blondin terveiset Wienin rantabaari Herrmannista :)

tiistai 24. toukokuuta 2011

Hirviö on selätetty!!!

Benita ja Kati lähtivät aamulla (liian) aikaisin kouluun budjetoimaan ja sen jälkeen Touristische Ökonomie-tunnille panikoimaan. Herra Fleischakker aloitti taas tunnin piinaavalla kuulustelullaan nimilistan kanssa. Rukoilimme ettei hän kyselisi tällä kertaa meiltä ja olimme melkein pyörtymäisillämme :D Puolen tunnin jälkeen hän kyselikin jo "Finnische Kolleginnen" eli meidän perään ja paniikissa vilkutimme hänelle takarivistä ja sanoimme että täällä ollaan. Onneksi hän sanoi kyselevänsä meiltä taas tauon aikana, ettei meidän tarvitse nolata itseämme itävaltalaisten opiskelijoiden seurassa tai pissata housuun :D Fleischakker jatkoi luentoaan hetken ja tuli tauon ajaksi istumaan eteemme ja kyselemään kurssin sisällöstä. Yritimme parhaamme mukaan selittää kurssin sisältöä paniikissa saksaksi (käsimerkit olivat myös käytössä:D). Kuulustelu meni ihan ok ja  huokasimme helpotuksesta sen jälkeen. Luennon loputtua aloimme kyselemään yhdeltä paikalliselta pojalta ensi viikon kirjallisesta tentistä ja että oliko heillä kokemuksia Dr. Fleischakkerin kokeista kun emme tienneet yhtään mitä odottaa. Poika hymyili meille ja sanoi että tämä kurssi oli nyt tässä. Suulliset kuulustelut olivat siis ilmeisesti toimineet kokeen tavoin ja näin ollen läpäisimme kursssin! Olisi tietysti ollut ihan kiva tietää vähän aikaisemmin että ne toimivat kokeena sillä emme kovin paljoa kerenneet muilta opinnoilta treenailemaan kevättä pitkin vaan ajattelimme opiskella ja valmistautua kunnolla kokeeseen (saksaksi opiskelu vie "hieman" enemmän aikaa kuin englanniksi opiskelu ja vaikka lukee miljoona kertaa samat asiat, ei sitä pysty samalla tavalla sisäistämään. Joskus mietimme, kuinka helppoa ja ihanaa olisi opiskella suomeksi :D). Luennon jälkeen päätimme palkita itsemme ja suuntasimme suoraan terassille viinilasillisille aurinkoisen paahtavalle Mariahilferstrasselle. Nautiskelimme ilmasta ja mietimme että voiko kurssin läpäiseminen olla mahdollista. Perus tiistaisydärit olivat siis vihdoin ohi! Kurssin alussa päätimme, että jos läpäisemme kurssin ostamme pullon aitoa shamppanjaa. Ja näin oli siis tänää toimittava. Suuntasimme lempiruokakauppaamme Merkuriin ja shamppanjapullo hyppäsi ostoskoriin mansikoiden kera :) Niitä täällä nautimme ja vietämme perus opiskelijan tiistai-iltaa. Vaikka kello on jo yli kymmenen paikallista aikaa, on ilma vielä erittäin kuuma ja hiostava vaikka ikkunat ovat selällään. Ei valittamista :)

palkintoshamppanjaa ja mansikoita :)

Sillä aikaa kun kaksi blondia oli koulussa panikoimassa lähti Kaisa ikkunanpesijöitä pakoon ja myöhemmin puistoon nauttimaan auringosta ja maksimoimaan rusketusta :)

Huomenna meillä alkaa noin viikon mittainen kansantalouden intensiivikurssi, joka on onneksi englanniksi!Toivottavasti kurssi on kiinnostava ja opettaja mukava. Huomisen ohjelmassa on mm. salia ja rantabaarissa käynti, jos ei ukkosta. Loppuviikko sujuukin nörtteillessä ja parin vaihtarin synttärijuhlissa :)


Gute Nacht und Hitzige Grüsse aus Wien! :)

Unsere Wochenende in München!

19.5

Edellisenä iltana saimme tietää, että kyytimme Müncheniin peruuntuu, koska kuskimme auto hajosi. Olimme siis varanneet kyydin mitgelegenheit.de-sivuston kautta, joka on saksalainen kyytipalvelusivusto. Lähdimme siis äkkiä varaamaan junalippuja iltapäivän junaan. Onneksi saimme liput vielä varattua ja samalla myös Vorteilskartet, joilla junalipuista saa alennusta.

Juna lähti 16.14 Wienin Westbahnhof-rautatieasemalta, Linzin ja Salzburgin kautta kohti Müncheniä. Juna oli kunnon high-tech juna, rappuset ilmestyivät itsestään junan alta kun astuimme sisään. Matka (n.4h20min) meni tosi nopeasti eväitä syöden, maisemia katsellen ja "hirviötä" lukien.


Esimakua "hirviöstä" (On kuin kellosepän kone :D)


Münchenin Hauptbahnhoffille saavuimme n. klo 20.45, josta jatkoimme matkaa metrolla muutaman pysäkin hostellille päin. Hostellin piti sijaita ihan metroaseman lähellä, mutta lähdimme pimeässä kävelemään väärään suuntaan ja vastaan tuli koko ajan sairaalarakennuksia. Vähän ajan päästä tajusimme vaihtaa suuntaa ja suunnistimme hostellille, joka olikin ihan metroaseman vieressä, kulman takana. Tsekkasimme sisään ja menimme jännittäen huoneesseen tsekkaamaan, oliko siellä jo huonekavereita valmiina. (Huone oli onneksi tosi siisti) Ei kuitenkaan ollut ja päätimme mennä alakerran baariin yhille. (Katin harmiksi sieltä ei saanut viiniä, mutta Smirnoff Ice oli pitkästä aikaa ihan hyvää :) ) Olimme kuitenkin väsyneitä matkasta ja päätimme mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaisimme kierrellä seuraavana päivänä.

20.5

Heräsimme ajoissa ja päätimme kävellä keskustaan Marienplatzille ja ottaa opastetun kierroksen, josta sai maksaa omantunnon mukaan. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa ennen kierroksen alkua ja päätimme syödä aamiaista Marienplatzilla. (Münchenin keskusaukiolla)

Fitmacher Frühstück
Aamiaisen jälkeen metsästimme opastetun kierroksen opasta ja saimme kunnon privaattitourin, meidän lisäksi kierrokselle tuli mukaan vain yksi aussitäti. Oppaanamme toimi brittiläinen Iain, joka oli asunut ympäri maailmaa (4v Münchenissä) ja tiesi tosi tosi paljon Münchenin historiasta ja myös yleisesti maailman historiasta. Kävelimme ympäri Münchenin keskustaa reilu pari tuntia ja näimme perusnähtävyydet, kuten uuden Rathaussin, Frauenkirchen, kansallisteatterin, Biergartenin, Operan ja paljon muita hienoja rakennuksia. Kadut olivat tosi siistissä kunnossa ja ihmiset iloisella tuulella.

Blondit Rathaussin edessä
Kierroksen jälkeen iski hirveä nälkä ja suuntasimme kivalle kävelykadulle lounaalle. Oli pakko ottaa uuniperuna-annokset, koska  ne näyttivät superhyviltä. Uuniperunan kaveriksi sopi hyvin viinispritzeri. (viiniä + kivennäisvettä)

Uuniperuna <3
Lounaan jälkeen jatkoimme kiertelyä, kävimme mm. Münchenin yliopistolla imemässä tietoa itseemme, Maxim ilianstrassella ikkunashoppailemassa ja Münchenin parlamenttitalolla. Sitten oli jätskin ja kahvin aika! Silloin alkoi myös tihuttamaan ja päätimme ottaa metron hostellille. Meidän huoneeseen olivat päivän aikana ilmestyneet amerikkalainen nainen, aussipoika, ja brittipoika. Myöhemmin ovesta tupsahti vielä italiaano suoraan Roomasta! Onneksi kaikki olivat tosi mukavia (myös siistejä:) ja juttu luisti. Italiaano kehui pohjoismaalaisia tosi fiksuiksi ja filmaattisiksi :D Lepäilimme vähän aikaa ja lähdimme hostellin viereiseen ravintolaan pitsalle. Ravintolasta saikin erittäin miehekkään kokoiset kunnon kivi-uunissa paistetut pitsat. Syömään mennessä ei edes ollut kovin paha nälkä ja pitsa oli niin miehekäs että emme jaksaneet syödä kuin puolet. Otimme loput pitsat mukaan pojille ja itsellemme yöpalaksi.

Riesenpizzat :)
Dinnerin jälkeen vyöryimme hostelliin viemään pitsat ja valmistauduimme lähtemään kohti Kultfabrikia (iso baarikeskittymä itäisessä Münchenissä jossa oli noin 47 baaria). Mukaan lähtivät huonetoverimme aussipoika ja brittipoika ja pari jenkkiä liittyi myös poppooseen. Kävimme siellä muutamassa eri baarissa ja tanssimme paljon. Yhtäkkiä huomasimmekin kellon olevan aika paljon ja oli aika ottaa taksi takaisin hostellille ("unohdimme" jenkit ensimmäiseen baariin:D). Taksi oli naurettavan halpa, vain 10€ koko taksi.

21.5

Päätimme nukkua hieman pidempään kuin edellisenä päivänä, jotta jaksaisimme taas kierrellä ympäri Müncheniä. Tänään oli luvassa BMW-maailman vierailu ja meidän uusien tulevien autojen valitseminen. Valinnanvaraa riitti ja autokuume nousi nousemistaan (pitää ehkä käydä taas tekemässä parit Eurolotot..).

tämä auto ei päätynyt ykkösvaihtoehdoksi, mutta oli silti ihan kiva ;)
suosikkimme BMW 650i
Museon vieressä oli olympiapuisto, jonka päätimme tsekata samalla. Alue oli tosi iso ja vehreä. Tämäkin päivä oli tosi kuuma ja päätimme nauttia jätskit olympiapuistossa.

Sieltä suuntasimme takaisin keskustaan päin Marienplatzille kiertelemään (vahingossa myös vähän shoppailemaan). Turisteja ja polttariporukoita riitti keskustan kaduilla. Aika hyvin pystyimme hillitsemään shoppailumme, mutta saimme ostaa vain kaupoista joita emme Wienistä löytäisi :D. Päivän shoppailusaldo oli tällä kertaa vain kahdet kengät, hame, neule ja turistikamaa. Löysimme keskustasta todella ihanan ruokakaupan, jonka keskellä oli muun muassa shamppanjabaari, viinibaari ja useita herkkuosastoja joiden tuotteet oli aseteltu todella houkuttelevasti. Nappasimme mukaamme skumppaa ja eväitä seuraavan päivän ajomatkalle.

Suuntasimme aurinkoisen terassin kautta takaisin hostellille, jossa olimme sopineet näkevämme kämppispojat ja viettävämme iltaa heidän kanssaan. Kävimme myöhäisellä dinnerillä italialaisessa ravintolassa noin 12 maissa ja siitä suuntasimme jälleen keskustan kautta tuttuun Kultfabrik-baarialueelle. Ilta vierähti ulkona istuskellessa ja jutellen ja tanssien. Otimme taas illan päätteeksi taksin hostelille ja valmistauduimme seuraavan päivän ajomatkaan.

aurinkoisella terassilla bongailemassa hienoja autoja, joita Münchenistä ei puuttunut :)

Benita ja pojat Kultfabrikissa :)

Aamulla pakkasimme tavarat ja suuntasimme mäkkärin terassin aamupalan kautta Moosachiin, josta kyytimme lähti takaisn kohti Wieniä. Onneksi kuski saapui paikalle ajoissa ja oli tosi mukava saksalainen poika joka opiskelee myös täällä Wienissä. Matkan varrelta haimme myös yhden saksalaisen tytön mukaan kyytiin ja ajettiin kovaa autobahnia pitkin (paikoittain jopa melkein 200km/h. Autobahnilla ei siis ole nopeusrajoituksia, mutta kuulemma yli 200 vauhdista voi saada sakot. Ajelimme kuitenkin turvallisesti. Matka sujui saksalaisia maaseutuja ja vuoria ihastellen. Kuuden maissa illalla olimmekin jo takaisin kotona Gasometerillä väsyneen onnellisina. Kannatti käydä Münchenissä! Suosittelemme lämpimästi :)


torstai 19. toukokuuta 2011

Hitze in Wien!

Servus!

Wienissä tänään hellettä, n. +27c lämmintä! Kaisa on maksimoimassa rusketusta kattoterassilla ja Kati ja Benita valmistautuvat Münchenin matkaan. Matka taittuukin auton sijaan junalla, koska kyyti peruuntui eilen. Onneksi junaliput saatiin hankittua tänään ja matka alkaa klo 16:14 Wienin Westbahnhof-rautatieasemalta. Müncheniin on matkaa reilu 400km ja junalla sinne menee vähän yli 4h. Näemme myös hieman Salzburgia matkalla, koska juna menee sen ohi. (Siinä kohdalla voisi hieman hidastaa, että saisi otettua hyviä kuvia) Illalla on vielä aikaa käydä tsekkaamassa Münchenin keskusta.

Kaisa ei kuitenkaan jää yksin Wieniin, vaan hän saa seurakseen Sannan Suomesta tänään illalla. Heillä on tiedossa tyttöjen viikonloppu, sightseeingiä, shoppailua, hautausmaavierailua (He ovat molemmat olleet töissä hautausmaalla) yms.

Wienin Zentralfriedhof, jonne on haudattu mm. Beethoven  (Sieltä löytyy myös pari muuta hautaa..)

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI!!!!


 Lähiaikoina on tosiaan ollut meillä täällä Gasometerillä kunnon majatao pystyssä. Benitan saavuttua Krakowasta saapui Katin Mikko ystävänsä Masin kanssa välietapille Wieniin reilailun lomassa. Luvassa oli muun muassa kaupunkikierrosta ja tietenkin jättischnitzelit! 

Wienerschnitzelit Figlmüllerissä :)
Seuraavana päivänä oli luvassa Naschmarkt, kesäpalatsi Schönbrunn sekä Tonavan uinti, joka poikien piti saada rastittua pois reilailuiden check-listalta. Benita rohkeana tyttönä päätti myös kastautua ja Kati jäi rannalle ruikuttamaan (ottamaan kuvia:D).
  
Uinti Tonavassa: check!
Uinnin jälkeen lähdimme kauppaan hakemaan grillitarvikkeita ja katsomaan Suomen peliä. Kaupassa ollessamme Benitalle tuli yhtäkkiä huono olo ja lähti aikaisemmin kotiin lepäämään. Myöhemmin selvisikin että oli saanut jonkinmoisen mahapöpön ilmeisesti Puolasta :( Benita pystyi kuitenkin maistamaan muutamaa sientä ja hieman makkaraa!:D Muut nauttivat grillin antimista ja jatkoivat kohti Ride Clubin maanantaibileitä. Ride Clubilla menoa riitti..ja ei siitä sitten sen enempää :DD

Tiistaina pojat lähtivät juosten junalle ja kohti Prahaa. Asuntoon jäi jäljelle kolme blondia, mutta ei kauaksi aikaa. Torstaina saapui yksi blondi lisää ja tasa-arvon vuoksi saimme myös kaksi brunettea joukkoomme.

Torstai:
Oli heitä jo odotettukin! Tyttöjä lähdettiin kentälle vastaan pirteänä heti aamusta. Sää oli erittäin kuuma jo aamusta ja lupaili varmasti kuumaa päivää. Lämpötila kohosikin varmaan 25 asteeseen ellei kuumempaankin (ainakin siltä tuntui).
Koska Benita ei ollut nähnyt brunetteja aikoihin, päätimme pyhittää ensimmäisen päivän juoruilulle sekä vähän catch upata mitä missäkin on tapahtunut ja niin edelleen. Aika kului nopeasti breezeriä siemaillen kattoterassilla auringosta nauttien. Oli ihanaa päästä viettämään aikaa tyttöjen kanssa ja ihanaa että heiltä löytyi aikaa kalenterista Wienin vierailulle!
Kattoterassilta valuimme muutaman kerroksen alas kämpille, jossa hengailimme jonkun aikaa ennen kuin sitten suuntasimme keskustaan dinnerille. Emme oikein osanneet sanoa mitä syötävää teki mieli, joten kiertelimme ja kaartelimme ja katselimme rakennuksia ja ravintoloita jonkun aikaa kunnes päätimme mennä syömään erääseen ravintolaan aivan keskustan kupeeseen joka oli söpöllä pikkukujalla. Kaikki ottivat miehekkäät pihviannokset: Benita ja Marianna pippuripihvit ranuilla ja Meri naudan pihvin uuniperunan sekä muutamien muiden lisukkeiden kera. Pitkästä aikaa sai kunnon biffit!!!! :D Annokset olivat tosi miehekkään kokoiset ja sai kunnolla paiskia töitä ettei tarvitsisi hirveästi jättää lautaselle. Ruoka oli kaikkien mielestä erittäin hyväää J Illallisen aikana alkoi hieman satelemaan ja sade yltyi alppimaisessa ilmastossa tuuliseksi, joten juoksimme suoraa päätä metroon (joka ei onneksi ollut kuin muutaman kymmenen metrin päässä) ja siitä takaisin Gasometerille. Onneksi meitä ei ole tehty sokerista. Loppuilta sujuikin hyvin juoruillessa kotosalla.

  
Tunnelmallinen Wieniläinen ravintola keskustan kujalla :)
 Katin ja Ellun päivä kului pakkolisella kaupunkikierroksella nähtävyyksiä katsellen. He kävivät myös hyvän sään kunniaksi viinilasillisella ja nyt Ellu voi sanoa juoneensa viiniä Wienissä!:D Tytöt aloittivat myös shoppailumaratonin, sillä olihan Ellun pakko saada sortsit Wienin helteeseen. Ilta kuluikin sitten euroviisujen semi-finaaleja jännittäen ja jalkoja lepuuttaen.

Päivä 2.
Päivä kaksi ja pakollinen turistikierros. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin kiertelemään perus nähtävyydet ringillä. Menimme Schottentorille, josta nähtävyyskohteenamme olivat ensin yliopisto, sitten Rathaus ja Burgtheather, parlamenttitalo, taidehistoriallinen ja luonnonhistoriallinen museo, kansalliskirjasto, Hofburg, Spanische Hofreitschule, Ooppera talo ja Hotel Sacher, Kertner strasse ja tietysti Unsere Stephansdom! Tytöille tuli monta uutta rakennusta ja nimeä, kaikkia epäilen heidän muistavan mutta pääasiana oli näyttää Wienin highlightsit keskusta-alueen tuntumasta. 
Marianna, Meri ja Benita Stephansdomilla :)

Kierroksen jälkeen suuntasimmekin tytöille ja itselleni mieluisaan paikkaan: Mariahilferstrasse ostoskadulle! Ostoskatu on lähes parisen kilometriä pitkä ja tyttöjen kanssa onnistuimme noin neljäsosan kadusta koluamaan vaikka vietimme siellä useita useita tunteja, öh.... Lähestulkoon joka kaupassa varmaan tuli pysähdyttyä, vähintään näyteikkunalla:D Shoppailureissusta löytyikin paljon (vähän liikaakin) saaliita tytöille: mm yhteensä seitsemät kengät, muutamat housut, muutamat takit, lukuisat t-paidat sekä topit, laukut etc..... Alla kuva antamaan hieman osviittaa..... Harmi vaan ku ei oo pappa betalar tässä :D L Esittelin tytöille myös Vapianon, jonka saamme onneksi seuraksemme myös Helsinkiin kesän alussa! 
Vapianon pastat <3
 Kati ja Ellu kävivät tsekkaamassa Schönbrunnissa ja Riesenradissa Praterin huvipuistossa. Riesenradista oli hienot näkymät Wienin yli. Maailmanpyörässä iski kova nälkä ja oli pakko suunnata Vapianoon, jossa sitten törmäsivät myös Benitaan ja brunetteihin. Pasta ja pizza maistui, kuten aina, mutta valitettavasti tällä kertaa Crema di Fragolalle ei jäänyt enää tilaa. Seuraavalla kerralla sitten. Onneksi Vapiano odottelee meitä Helsingissä kesällä. Lounaan jälkeen oli aika jatkaa shoppailumaratonia Mariahilferillä. Tytöt kävivät tsekkaamssa Wienin uusimman kaupan Forever21n (http://www.forever21.com/default.asp), jonka avajaiset olivat olleet edellisenä viikonloppuna. Porukkaa riitti vähän turhankin paljon, mutta silti Meri sai hirveän saaliin vaatteita mukaansa. Kati ja Elllu tyytyivät koruihin sovituskoppijonojen takia. Täytyy varmaan kolmen blondin käydä katsastamassa kauppa uudestaan kunhan avajaishuuma on lyhentänyt sovituskopin jonoja. :)

Riesenrad huvipuisto Praterissa :)

Illan ohjelmassa oli Suomen peliä kämpillä kera viinin ja naposteltavan. Pelin jälkeen ja perjantain kunniaksi päätimme lähteä kunnon tyttövoimin tsekkaamaan Wienin fiineimmäksi ja yhdeksi parhaimmista yökerhoista kutsutun Passage- klubin keskustan tuntumassa. Kuulimme että klubille olisi ennen yhtätoista ilmainen sisäänpääsy, mutta kuten yleensäkkin, lähtö hieman venyi emmekä aivan siihen joutaneet. Kävimme tsekkaamassa sisäänpääsyhinnan, joka oli 13 euroa. Suomen baareihin totuttuna hinta oli aika suolainen, mutta olihan paikkaa kehuttu Wienin yhdeksi fiineimmistä klubeista. Sisääntullessamme sisällä ei ollut varsinaista tungosta vaan suhteellisen vähän ihmisiä, mikä ei sinäänsä itseäni ainakaan yllättänyt sillä olen kuullut että kunnon klubeille alkaa valumaan ihmisiä vasta yhden maissa. Sama homma oikeastaan Hyvinkäälläkin.. Niin kuin arvelinkin, klubi alkoi täyttymään iloisesti ihmisistä ja yhdet juomat juotuamme siirryimme tanssilattialle, jossa sitten hurahtikin melkein koko loppuilta. Klubi oli erittäin siisti ja hieno valkoisine nahkasohvineen ja raheineen ja myös mallikuvaukset oli käynnissä. Hieman eri meininkiä oli kyllä Suomeen verrattuna ja myös muihin paikkoihin kuin missä olimme käyneet Wienissä. Itse pidin kyllä paikasta ja varmasti menen myös uudemman kerran, mutten ehkä kuitenkaan kovin usein sisäänpääsyhinnan vuoksi. Cocktailit olivat myös semikalliita 9,5 mutta viiniä ja kaljaa sai halvemmalla (3-5euroa). Ilta vaihtui yöksi ja kolmen jälkeen saavuimme taas turvallisesti takaisin Gasometerille.

  
Tytöt valmiina klubille
  
Passageen menossa
Tunnelmia Passagesta

Päivä 3.
Lauantaina varustauduimme piknik-vadelmin ja vastapuristetuin appelsiinimehuin Schönbrunnin vierailulle. Kävimme tsekkaamassa linnan edestä ja takaa ja sitten pyörimme puutarhassa pieniä vihreitä kujia pitkin aivan toiseen päähän puutarhaa. Se on yksi lempipaikoistani Wienissä ja kaunis niin kuin oikeastaan kaikki.
Schönbrunnista suuntasimme katsomaan toista kuninkaallisten linnaa jota en itsekkään ollut vielä nähnyt; Belvedereä. Tämäkin luomus oli erittäin vakuuttava ja puutarha toi mieleen Versaillesin puutarhan sillä se laskeutui palatsilta alaspäin tarjoten hienot näkymät vielä puutarhan alhaalta. 

Schönbrunnin puutarhasta :)

Belvederen jälkeen tsekkasimme vielä Karlskirchen pikaisesti ennen kuin juoksimme metroon (sadekuuro yllätti meidät). Päädyimme jälleen vaaralliselle Mariahilferstrasselle, jossa kävimme jälleen syömässä Vapianossa. Luvassa oli salaattia, pastaa sekä pitsaa, jotka jaoimme kristillisesti keskenämme ja täten saimme maistella sitä sun tätä. Otimme myös maailman parhaan jälkiruokamakuelämyksen; Crema di Fragolan. Se sisältää mascarponevaahtoa sekä mansikoita. Jälkiruoka ei vain ole yhtä hyvä kuin kuvittelette, vaan tuhat kertaa parempi! Se on paras!


Kati ja Ellu kuluttivat päiväänsä Mariahilferillä ja Sacherilla :)Wienissä alkoi myös yhtäkkiä hirveä sade ja tytöt jäivät Sacherille hengailemaan ja tsekkailemaan Hotel Sacherin piccoloita ja toivoivat että heilläkin olisi omat sateenvarjon kantajat. :D

Illalla katsottiin Euroviisut ja Ellu pakkaili ja valmistautui sunnuntain kotimatkaan. Illalla oli tarjolla monenlaisia herkkuja, muun muassa tortilloita ja sipsejä. Kolme blondia äänestivät salakavalasti Suomea itävallan liittymistään, mutta valitettavasti äänet eivät riittäneet pisteisiin ;( Azerbajzanin biisi oli kuitenkin tyttöjen mieleen, pääasiana oli kuitenkin ettei Ruotsi voita!:D

MM-kisojen alkaessa olivat tytöt miettineet matkaa Bratislavaan seuraamaan jotakin matsia. Liput oli kuitenkin jo loppuunmyytyjä tai erittäin kalliita. Puhetta oli että finaalimatsi olisi siistiä nähdä Bratislavassa ihan jossain baarissakin.... Kaisa kyseli ihmisiä mukaan Bratislavaan ja muutama suomalainen innoistui. Ongelmana oli bussiaikataulut, sillä viimeinen bussi lähtisi jo 23.00 kohti Wieniä ja tämä olisi tarkoittanut että matsi olisi mitä todennäköisimmin jäänyt kesken. Sitähän meistä ei olisi halunnut. Seuraava bussi olisi mennyt 4.30 mutta tämä oli kuitenkin hitusen liian myöhään varsinkin ajatellen merin ja mariannann maanantaipäivän kotiinpaluulentoa. (jälkikäteen ajatellen bussi ei olisikaan ollut hullumpi vaihtoehto :D). Euroviisujen lomassa suunnittelimme reissua ja Benita sai idean että voisimme vuokrata auton, jolloin emme olisi riippuvaisia aikatauluista ja täten voisimme lähteä milloin vain takaisin Wieniin. Kaisa rohkeana tyttönä lupautui kuskiksi (benitakaan ei ollut ajokykyinen sillä ajokortti oli ryöstetty mallorcan yössä :( ). Siitä se idea sitten lähti ja Benita surffaili autoja illan.

pikku Polomme


Sunnuntaina aamulla Benita ja Kaisa heräsivat aikaisin ja lähtivät hakemaan pikku Polon kotiin. Kati saattoi Ellun kentälle kotimatkaa varten ja hyvin pitkälti sen jälkeen otimme jo suunnan kohti Bratislavaa ja Aupark ostoskeskusta. Ostoskeskuksessa ei olllut blondien tarkoitus enää shoppailla, mutta suhteellisen pienillä ostomäärillä pärjättiin. Saimme luvan ostaa vaatteita vain sellaisista kaupoista, joita Wienissä ei ollut (esim Terranova, Stradivarius ja Pull&Bear). Lounaalla kävimme viihtyisässä kiinalaisravintolassa, ja annoskokojenhttp://www.blogger.com/post-create.g?blogID=7259672831941401988 ansiosta ei ainakaan heti pitäisi nälän yllättää. Jätimme auton ostoskeskukselle ja otimme taksin Samsung / Orange-areenalle, sillä kuulimme, että lähistöllä on teltta jossa voi seurata kisoja. Saapuessame paikan päälle, oli tunnelma jo erittäin katossa. Suomalaisfaneja näkyi ympäriinsä ja ihmiset juttelivat iloisena toisilleen. Hengailimme suomalaisten, mm. uuden ystävämme tiikerin kanssa ja he kertoivatkin meille että aivan jäähallin vieressä oli virallinen kisateltta. Ennen teltalle menoa kävimme ostamassa pakolliset Suomi-kaulahuivit ja päätimme myös että haluamme poskimaalauksen suomen lipusta.


Saimme päähänpistoksen myös kysellä lippujen perään kun tiesimme että trokareita riittää, mutta vähän liian kalliilla he niitä meidän budjettiin myivät, varsinkin kun päätimme ihan extemporee lähteä katselemaan kisoja :p Kisateltta-alueelle päästyämme totesimme meiningin olevan aivan mahtava ja päätimme jäädä telttaan katsomaan kisoja. Oli hienoa nähdä että lähes kaikki kannattivat Suomea ja vain muutama ruotsalainen heijjasi ruotsille! :P Slovakialaiset ja tsekit olivat kunnon suomi-faneja ja laulattivat ja huudattivat koko telttaa jatkuvasti. Meininkiä he jaksoivat nostattaa jopa Ruotsin tekemän ensimmäisen (ja ainoan!!:DDD) maalin jälkeen. Pelin loppua kohden teltta oli jo räjähtämäisillään hyvästä fiiliksesta ja huudoista! Ihmiset alkoivat seota (hyvällä tavalla) ja loppuminuutit menivät niin huumassa ja euforian tunteessa että hyvä kun muistaa koko tilannettta!! 4,3,2,1,0! SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI!!!!!!!!!!!!!!!!!

VI SKA TA GULD IGEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mitään vastaavaa FIILISTÄ ei kukaan ollut aikaisemmin kokenut, sillä fiilis oli sanoinkuvaamaton! Kaikki pomppivat ja huusivat ja lauloivat ja sekoiilivat minkä ehtivät ja kyllä siinä melkein itku meinasi päästä! Varmasti maailman paras tapa oli viettää Suomen kultamatsia katsellessa (ehkä sisällä jäähallissa ois ollu vähä vielä siistimpää, mutta sitä ei edes mietitty tässä vaiheessa :) Sisällä teltassa oli niin kova meteli että siirryimme ulos ison screenin eteen laulamaan Maamme-laulua, sillä kaikki halusivat kuulla sen. Ihmiset halusivat koko illan ajan ottaa fanikuvia meidän kanssa ja olihan siihen suostuttava. Mitään hajua ei ole mihin kuvat ovat päätyneet eikä se meitä kiinnostanut sillä olimme niin liekeissä maailmanmestaruudesta! Meitä haastateltiin myös mm. Slovakian muutamaan suoraan tv-lähetykseen ja näkyi naamammekin myös Elisan Ihan Finaalissa videossa (jonka ville oli löytänyt jostain ja postasi tietenkin heti facebookkiin:D) Jos silmät ja korvat kestävät, alla olevasta linkistä voi meidät bongata noin 40 sekunnin kohdalta... Myös Marsun kommentti näkyy myöhemmin, jossa hän toteaa kylmän viileästi että Granlund lähtee meidän kanssa jatkoille.....
http://www.ihanfinaalissa.fi/videot/304/suomi-on-maailmanmestari-2011/

Kun hieman selvittiiin hulluudestamme ja sekoiluiltamme, suuntasimme kohti keskustaa ja suihkulähdettä, johon Kaisan ja Benitan oli tarkoitus mennä uiskentelemaan Suomen kultamitalin kunniaksi! Otimme taksin keskustaan ja siellä näimmekin jo ensimmäisen suomalaisen menevän suihkulähteeseen. Toki häntä seurasi muutama muukin ilkosillaan, mutta ilmeisesti poliisi ei liikaa tästä pitänyt ja tytöt päätivät jättää uinnit seuraavaan kertaan :D
Uimari numero yksi :D

Piti käydä vähä lohduttamas ja buuamas ruotsalaispatsasta :D

Aikaisemmin illalla Benita ja Meri sopivat että vodkashotit vedetään jos Suomi voittaa ja pitihän veto sitten toteuttaa! Baarissa osasivatkin hienosti antaa meille Finlandia-vodkaa :D Hengailimme kadulla, suihkulähteellä ja parissa baarissa ja jossain vaiheessa päätimme suunnistaa auton luo ja kohti Wieniä vielä kun kuski kartturi pysyvät hereillä :)

ILTA OLI MAHTAVA, KIITOS LEIJONAT !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Maanantaina Benita saattoi brunetet kotimatkalle ja loppupäivä sujui väsyneen onnellisissa kisatunnelmissa ja eri videoita ja kultajuhlia netistä seuraten! AIVAN MAHTAVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tänään tiistaina oli taas parien sydärien aika, kun jouduimme menemään Touristische Ökonomie luennolle Herr Fleischackerin piinaamaksi. Onneksi meitä ei tällä kertaa hiillostettu ja päivän kolmannelta sydäriltä säästyttiin. Päätimme palkita itsemme hyvästä henkiinjäämisestä varaamalla matkan Müncheniin viikonlopuksi. Kaksi blondia lähtee uhkarohkeasti kimppakyytiin Westbahnhofilta torstaina kello 15.00 :D Blondit yöpyvät hostellissa aivan ydinkeskustassa ja suunnitelmissa on muuun muassa nähtävyyksiä, BMW-museo, rentoutumista ja Benitan on varmaan myös pakko nauttia muutama Mass (1 litran tuoppi isossa tuopissa). Kati voi nautiskella vieressä saksalaista viiniä. Ehkä löydämme myös ystävämme siiderin johon Wienissä ei juurikaan törmää!! Ainakin olemme kuulleet että Saksasta saa siideriä :)

Iltatunnelmia Münchenistä.. Sitä odotellessa :)

Matkalukemiseksi on varmaan valitettavasti otettava kuusisataa sivuinen saksankielinen hirviö nimeltä Touristische Öknomie, sillä meillä on tuomionpäivä koittamassa parin viikon päästä tentin merkeissä emmekä usko että voimme lukea siihen samoin tavoin kuin muihin tentteihin eli edellisenä iltana. Tämä opus vaatii hieman suomennosta ennen kuin alamme sisäistää mitään............

600 sivuinen hirviö täynnä vuosilukuja ja taulukoita ja kaavioita.........


Huomenna juhlitaan yhden hollantilaisen salmarifanivaihtarin Mamadin yllärisynttäreitä täällä Gasometerillä helteisessä tunnelmissa, sillä lämpötilaksi on luvattu 25 :) Mamad rakastaa salmarin lisäksi jekkua, jota ajattelimme hänelle antaa synttärilahjaksi koska emme tähän hätään saa hänelle salmaria. Ehkä ensi vuonna postitamme hänelle salmarin Hollantiin hänen syntymäpäiväkseen... Nyt on salkkareiden aika kera viinilasillisen ja superhalpojen kirsikoiden (90% alennuksesta bongasimme puoli kiloa kirsikoita hintaan 0,46€, huom kirsikat hyväkuntoisia!!). Samalla odottelemme kolmatta blondia kotiinsaapuvaksi Budapestista.

Wir wünschen einen schönen Abend für alle! ;)

lauantai 14. toukokuuta 2011

uusi alku!

Grüss Gott!

Noniin, tässä sitä nyt ollaan. Piti luoda uusi blogi kun vanhaan ei pystynyt lisäämään enää kuvia, ja mitä on blogi ilman kuvia?! Vähän ihmetyttää että näin kävi, kun ei olla edes ihan kauheasti kuvia latailtu. Jotain häikkää jossain on ollut, mutta tunnetusti me 3blondia emme ole ihan kauheita tietokonevelhoja (eikä Bentun Villeäkään viitsi ihan aina vaivata (Ville on meiän tyttöjen kaukotuki, jolle Bentu aina soittelee kun on jotain kysyttävää) :D) niin päädyttiin helpompaan ratkaisuun ja pyöräytetään uusi blogi nyt käyntiin.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta pakko lyhentää aika roimalla kädellä että edes yksi henkilö (luultavasti äiti, MOI ÄITI!) jaksaisi tän lukea:D

Katilla ja Bentulla on ihania tyttöjä vieraina, niin keskityn kirjotteleen vähän omia juttujani  ja tytöt saa tehdä omat päivityksensä sitten myöhemmin, kerrottavaa riittää sielläkin!

Eli viime blogipäivityksessä kerrottiinkin (http://3wienerinnen.blogit.fi/glada-vappen/), että meillä oli pieni tenttisuma ja deadlineja täytettävänä. Stressi oli pieni, mutta kyllä hienosti hoidettiin homma kotiin! Hyviä arvosanoja sateli ja yhdestä assignmentista tosiaan saatiin jopa luokan paras arvosana ja isot kehut, jee!

Niinkuin kerroimmekin jo, Katilla oli synttärit ja synttäreitä vieteltiin aluksi pienellä synttäribrunssilla, kun Kati kotiutui koulusta. Nyt saadaan jopa kuvakin ladattua, eli tässäpä olisi:
Kati 21vuotta (risteilyiässä), jee!

Kun brunssit oli nautittu ja vähän lepäilty, olikin Kaisa aika lähteä ihanaa vierasta vastaan Westbahnhofin asemalle, HEPA SAAPUI WIENIIN! Tottakai siinä piti pienet itkut tirauttaa, kun oli ollut niin kova ikävä. Hepsukka on vaihdossa Bolzanossa, Italiassa, ja tuli junalla Innsbruckin kautta Wieniin viettämään vappua. Hepan matkalla riitti kommelluksia, mutta onneksi tyttö pääsi turvassa joskin rippasen väsyneenä perille asti.

Hepan kanssa on ihana olla, kun päätettiin ettei oteta stressiä mistään ja vaan hengaillaan ja käydään katsomassa niitä nähtävyyksiä mitä ehditään liikaa höntyilemättä. Vaikka rennosti otettiinkin, niin kivasti tuli silti paikkoja nähtyä, mm. Schönbrunn ja kaupunkikierros (mitkä kaikki tänne tulevat vieraat pakotetaan käymään läpi):D Sacherkakut tuli syötyä ja viinit Wienissä juotua, ja saunassakin käytiin! Katin synttäreitä käytiin juhlistamassa Praterdom -yökerhossa ja kivaa oli! Vapun kunniaksi mentiin myös piknikille Praterin huvipuiston kupeessa olevaan JÄRJETTÖMÄN kokoiseen puistoon, ja opetettiin muita vaihtareita syömään perunasalaattia (Bentu itsetekemää, ja parasta mitä ollaan ikinä syöty) ja juomaan simaa (vähemmän onnistunutta, mutta silti siman makuista:D). Munkit vaan puuttui ja kännissä örveltävät suomalaiset, mutta kivaa oli näinkin. Jätettiin Hepan kanssa muut pikniköimään ja jatkettiin matkaa huvipuiston ja vuoristoradan kautta shoppailemaan:P Rahaa paloi mutta oli ihana käydä kunnolla ostoksilla. Surku tuli puseroon kun Hepa tiistai-aamuna lähti takaisin Bolzanoon:( Parasta olisi itsekkin päästä kyläilemään sielläpäin, mutta saapi nähdä miten aika (ja rahatilanne:D) antaa periksi. Sormet ristiin siis!

Vielä muutama kuva Hepan täälläolosta!




mau, pian taas Hepa asutaan saman katon alla ja voidaan jatkaa meiän väsyneet ry:n huonoi juttui<3


Eli siinä oli Hepan vierailu pähkinänkuoressa; nyt sitten toiseen vierailuun. Nimittäin äiti,isi, Hanki ja Anski tuli kans pyörähtään Wienissä!

Tänne on ihana saada vieraita, koska ainakaan itsellä ei oo ollut Suomea ikävä, oikeastaan vaan ihmisiä siellä. Eli ihana että ihmiset jaksaa peppunsa tänne raahata ja tulla moikkaan, koska muuten varmaan nääntyisin ikävään! Eikä vieraitten tuomat tuliaisetkaan huononna tilannetta;D Hepa toi ihan mahtituliaiset Italiasta, suklaata (tietää mistä me tytöt tykätään), suklaakeksejä, pastaa, pastakastikkeita, jnejnejne. Porukat kun tuli niin toi Somersbytä (tietää mistä tää tyttö tykkää:D), Maraboun suklaata pari levyä ja fazerin karkkeja 3pussia (sanomattakin selvää että niitten tuhoamisessa meni alle 2päivää..). Lähtiessään porukat sai talvivaatteita ja muita kuteita mitä en (toivottavasti) enää tarvi vietäväksi Suomeen. Vaikka laitoin ison laukullisen tavaraa matkaan niin silti jännittää että miten täältä kotiin päästään. Eli seuraavat vieraat (Sande, Jambe ja ehkis Mare), varautukaa ja jättäkää vähän laukkuun tilaa, koska tuun tunkeen tavaroitani teiän mukaan:D

Porukat saapui hyvin perille aamulennolla, ja lähettiinkin heti seikkaileen junalla ja metrolla ja nuuhkiin että missä niitten hotelli sijaitsee. Perille päästiin Kaisan pettämättömän suuntavaiston avulla (vain pari kertaa väärässä suunnassa poukkoillen) ja respassa saatiinkin kuulla että hotellissa on tapahtunut virhe ja hotlaa pitää vaihtaa. Eipä se mitään. Vähän Kaisa siinä kovisteli että onhan kuitenkin aamupalat ja hotelli lähellä metroa. Respatäti vakuutteli että kaikki löytyy ja ylimääräiset kustannukset korvataan. Eli hypättiin taksiin ja suoraan toiselle hotellille. Joka olikin ihan ok ja vielä lähempänä keskustaa että no harm done. Laukkuja purettiin vähäsen ja urheasti univelasta huolimatta lähdettiin metsästämään ruokapaikkaa ja tutkailemaan ympäristöä. Kaisaa aiemmin huoletti että löytyykö tekemistä, kun porukat tulivat melkein 5päiväksi mutta se huoli osoittui turhaksi. Välissä mentiin melkein minuuttiaikataululla, ja paljon jäi silti näkemättä. Kuitenkin kaikki päänähtävyydet tuli koettua (Schönbrunn, kaupunkikiekka, Belvedere, Gasometer:D, Praterin huvipuisto ja vaikka mitä muuta). Bratislavassakin käytiin moikkaamassa kisaturisteja äitienpäivänä ja katselemassa mikä meno siellä oli. Hyvä menohan siellä oli, koko kaupunki täynnä suomalaisia:DD

Vähän kuvia tähän väliin, ettei ihmiset kyllästy jaaritteluun:D












Aika hyvin saatiin mahdutettua pariin päivään kaikki perus Wienin nähtävyydet ja must do -jutut, on taas juotu viiniä Wienissä, syöty Wieninleikettä, osteltu turistikamaa, nähty nähtävyyksiä, räpsitty kuvia, käyty Sachertorutella (AIDOLLA sellasella) ja vaikka mitä muuta. Praterin huvipuistossa käytiin Riesenradissa, mikä on iiiiiso ja taitaapi olla Euroopan vanhin maailmanpyörä. Kaisa siellä tärisi pelosta ja vähäsen äitikin, kun mentiin niin korkeelle natisevassa kopissa. Ennen maailmanpyöräajelua otettiin vähän perhepotretteja hienolla taustalla, ja muutama räpsy niistä lähtikin kotiin. Niille saa sitten kaikki Kankaanpäässä nauraa, ja varma on et niitä tullaan paljon esittelemään:D Toinen mistä saatiin hauska matkamuisto on Ejection Seat, mikä on kahden istuttava heittoistuin ja se heittää matkustajat kahden langan varassa ilmaan 110m korkeudelle,14m/s vauhdilla. Jostain taisin lukee et olis ollu 6G voimalla, mut kuulostaa tosi hurjalta. Vaik hurjaa se olikin. Vielä hauskempaa laitteesta teki se, että koko heitto kuvattiin videolla ja sen sai ostaa sitten. Huvittavaa kattella niitä videoita, ensin meni iskä ja Antti, ja molemmat oli ihan hiljaa koko ajan (paitsi kerran iskä kyl päästi kirosanan) ja naureskeli. Sitten mentiin mä ja Hanski. Uskooko kukaan jos sanon ettei huudettu lainkaan? Enpä aatellukkaan. Eli siis meiän videokuva on lähinnä lähikuvaa meiän nielurisoista (joit Hannal ei kyl oo, eli sillä vaan nielusta:D) ja aikamoiset ääniefektit siin on mukana. Senkin halukkaat saa mennä kattoon meille Kpäähän:D

Siinä oli pähkinänkuoressa sitten toinenkin vierailu, varmana unohdin sata asiaa, mut parempi ees koittaa lopettaa nyt kirjottaminen ettei koko blogin tila mee mun päivitykseen:D Nyt vaan venaileen seuraavia vieraita eli Sandee, Rempuu ja sen kaveria, Jambee ja EHKÄ Maree, can't wait! Wienillä on paljon tarjottavaa ja aina kun vien vieraita tsekkaileen ympäristöö niin huomaan itte jotain uutta. Ihana kaupunki.

Niinkun jo sanoin, niin tytsyillä on omia kavereita kylässä, ja niistä tytöt varmasti kirjottelee myöhemmin lisää. Sen verran voin paljastaa et eilen käytiin yhdellä klubilla kääntymäs ja kisakatsomoita ollaan pidetty! Tänään illalla vuorossa Euroviisut. Ja huomenna unelmafinaali lätkästä, Suomi-Ruotsi. Mieli tekis lähtee Bratislavaan sitä kattomaan, kerta sinne alle tunnissa pääsee. Mut kyllä urheilupubi ja iso screenikin on ihan hyvä vaihtoehto.

Bis bald, pian taas lisää kuulumisia ja anteeks superpitkä päivitys. Tuskin näin pitkiä enää tulee, vai en voi kyl luvata:D

p.s. nii ja tiistaina luvassa Budapestin reissu mahtavan vaihtariNooran ja Nooran kaverin kanssa. Sitä reissua ootan kyllä kovasti!

p.p.s. ounou tää päivitys on kyl TOSI pitkä, Entschuldigungia vaan ;( Kuulumisiin!